Seppo Heinon kirjoitus Keski-Uusimaassa 11.1.2016

AJATUKSIA TURVAPAIKANHAKIJOIDEN TILANTEESTA

Uuden vuoden vaihteessa tasavallan presidenttimme hieno puhe, sekä Saksassa tapahtuneet noin tuhannen maahanmuuttajamiehen suorittamat, sivullisiin naisiin kohdistuneet hyökkäykset antoivat ajattelemisen aihetta.

Euroopan monikulttuuristuminen on vauhdissa. Ja kuten on moneen kertaan todettu: Lähi-idän ja Afrikan ongelmat eivät ratkea siirtämällä niiden väestö Eurooppaan.

Mutta tällaisen väestönsiirron myötä kyllä saamme tuontitavarana kaikki mainittujen alueiden ongelmat laajenemaan tännekin. Esimerkkejä on ympäri Eurooppaa. Se joka on tullut yllätetyksi, on kyllä ympäröivästä maailmasta tietämätön ja sinisilmäinen.

Tällä hetkellä Pohjoismaiden maahanmuutto- ja pakolaispolitiikassa on tapahtumassa toivottavia muutoksia. Tanska ja Ruotsi laittoivat rajatarkastukset voimaan. Suomi alkaa herätä, vaikka olisi voinut tehdä sen aiemmin.

Rajat kiinni laittomilta tulijoilta ja pikakäännytykset voimaan! Jotkut oikeusoppineet kyselivät, että eihän niin voi tehdä koska sellaista lakia ei ole. No, kansanedustajien tehtävä on säätää lakeja. Jos sellaisia ei ole, niin tehdään.

Hallituksen julkistama maahanmuuttopoliittinen 80-kohtainen, tiukennuksia sisältävä ohjelma saatiin vihdoin kasaan. Se on likimain sama, kuin perussuomalaisten laatima hallitusohjelman maahanmuutto-osio. Suomen houkuttelevuus on laskenut niin, että tulijamäärä on vähentynyt merkittävästi.

Pääasia on, että turvallisuustilanne Suomessa paranee. Elintasoshoppailijat poistuvat tai poistetaan maasta. Toki osa tulijoista katoaa maan alle, kun alkaa palautus häämöttämään.

Kansalaisten huoli turvallisuudestaan on monella tapaa perusteltua. Yksi kysymys, josta Suomessa ei ole kunnolla keskusteltu on se, miksi noiden tulijoiden sallitaan liikkua vapaasti kansalaisten keskuudessa, vaikka ei edes tiedetä keitä he ovat, ja mitä tehneet?

Asioiden loogisena jatkumona, kansalaisten kokoamia katupartiojoukkoja on perustettu jo kymmenille paikkakunnille, sisäministeriön alkusyksyn piittaamattomuuden vuoksi. Tilanne voi pahimmillaan kärjistyä yhteenottoihin, varsinkin jos tapahtuneiden rikosten tiedottamista pimitetään ja huhut saavat vallan.

Sisäministeri vastaa sisäisestä turvallisuudesta ja resurssien riittävyydestä. Eivätköhän lähes kaikki toivo, että poliisi vastaisi turvallisuudesta. Ikävä kyllä resurssit ovat niin puutteelliset suhteessa tarpeeseen, että kentällä toivotaan syystäkin vapaaehtoistyötä. Sisäministeriö on ylittänyt budjettinsa puolella miljardilla. Poliisipartioita ei silti aina riitä edes niin paljon, kuin tulee ilmoituksia ja partioidakin pitäisi.

Itärajan pitävyys on vielä arvoitus. Samoin kuin alkusyksystä tulleet tuhannet tulijat, joiden tietoja ei ole otettu talteen.

On vielä muistutettava, että turvapaikkabusiness maksaa tänä vuonna arviolta 1,5 miljardia euroa. Siinä on taloudellista ja turvallisuuden kestävyysvajetta kerrakseen.

Seppo Heino (ps), Järvenpää

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa