Seppo Heinon kirjoitus 1.3.2017 Keski-Uusimaassa

POLIITTINEN KORREKTIUS LÄHENTELEE ÄLYLLISTÄ EPÄREHELLISYYTTÄ

Populismi tarkoittaa poliittista aktiivisuutta, jonka tarkoitus on edustaa tavallisen kansalaisen tarpeita ja toiveita. Populismissa suhtaudutaan arvostelevasti eliittiin ja korostetaan tavallisen ihmisen näkemysten arvoa. Populismi yhdistelee poliittiseen ohjelmaansa aineksia sekä vasemmalta että oikealta, ilman rajoittavia ideologioita. Populistit vastustavat suuryritysten ja talouselämän valtaa, ja kannattavat paikallisuutta esim. urakoitsijoiden ja palveluiden valinnassa sekä kuntatasolla että koko maan tasolla.

Poliittinen korrektius on populismin vastakohta, jossa sanat valitaan niin, että kukaan ei voi kokea sitä loukkaavana. Yleensä se tehdään poistamalla sisältö ja kritiikki. Tällaista puhetta kutsutaan pilkkanimellä poliittinen jargon. Poliittisesti korrekti henkilö ei pysty esim. vastaamaan kysymyksiin, että kuinka monta turvapaikanhakijaa Suomeen tulee ottaa ilman että taloutemme romuttuu, tai voiko muslimien profeettaa Mohamedia kutsua pedofiiliksi, koska hän harrasti seksiä 9-vuotiaan vaimonsa kanssa.

Koska totuus on usein epäkohteliasta ja jonkun mielestä hänen käsityksiään vastaan, on varmin tapa tehdä poliittista korrektiutta jättää totuus pois, ja kääriä lopputulos sokerikuorrutettuun unelmahöttöön, joka vastaa todellisuutta huonosti.

Etenkin vihervasemmisto on vuosien harjoittelun tuloksena tullut varsin taitavaksi kriittisen keskustelun vaientamisen tai sivuraiteille johdattamisen tekniikoissa. Kun heille yrittää puhua asiasta, huomaa hyvin pian, että he alkavat puhua henkilöistä ja näiden puutteista. Tahalliset väärinymmärtämiset, faktojen sivuuttaminen ja pikkuasioiden paisuttelu on heille ominaista.

Em. poliitikot suuttuvat tästäkin kirjoittamastani, mutta mitä sitten? En kirjoita miellyttääkseni heitä. En myöskään anna heidän herkkien mielentilojensa heilahtelujen vaikuttaa siihen, mitä kirjoitan tai mitä en. Jos vihervasemmisto pärjäisi väittelyissä faktoilla, se käyttäisi niitä. Mutta koska se ei pärjää, sen on yritettävä vaientaa kiusalliset äänet muilla keinoin.

Valheita vastaan voidaan aina kamppailla tosiasioilla ja logiikalla. Joskus tolkullisillakin ihmisillä voi tulla mitta täyteen jargonista, ja silloin tilanteessa saattaa lipsahtaa ruma sana. Karu kielenkäyttö ei kuitenkaan saa olla itsetarkoitus, mutta toiminta ei saa rampautua kritiikin pelkoon.

Populismi vastustaa nykyisenkaltaista EU:ta, euro-valuuttaa sekä haitallista, sosiaaliperäistä maahanmuuttoa. Kun Perussuomalaiset on ainoa avointa maahanmuuttoa ja islamisaatiota vastustava eduskuntapuolue, on perussuomalainen Suomi näin paljon liberaalimpi paikka kuin se monikulttuurinen Suomi, jota itseään liberaalina kutsuvat ihmiset ajavat kannattaessaan vapaata maahanmuuttoa. Se tuo mukanaan kulttuuritaustansa vuoksi länsimaisia, vapaita arvoja halveksivien tulijoiden aiheuttamat suuret ongelmat, joiden seurauksista kärsitään nyt Euroopassa.

Seppo Heino, kaupunginvaltuutettu (ps.), Järvenpää

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa