Puheenjohtajan posti

Juuri nyt saamme elää perin jännittäviä aikoja eduskuntavaalikamppailun ollessa kiivaimmillaan ja viimeisen kampanjointiviikon käynnistyessä. Puheenjohtajana tiedän, että molemmat ehdokkaamme Arto ja Jarkko ovat laittaneet kaiken peliin saadakseen tuloksen johon he itse ennenkaikkea ovat tyytyväisiä.

Yhdistyksenä olemme tukeneet ehdokkaitamme niillä avuin mikä meille on mahdollista ehdokkaiden haluamillaan tavoin. Toki molempien ehdokkaiden tukiryhmät ovat puskeneet pitkiä päiviä mainoksia jakamalla tai muilla parhaiksi näkemillään tavoilla ja on ollut ilo huomata miten yhteishenki on käsinkosketeltavan timanttista.

Toritilaisuuksissa on ollut ilahduttavaa huomata se ”kuhina” mikä nimenomaan Perussuomalaisten teltoilla on käynyt Järvenpäässä, ympäri Uuttamaata ja seuratessani Facebookia huomaa että samaa vaalinostetta on ympäri kauniin Suomen maamme. Tärkeintä kuitenkin on se, että  tuo tunne ja näkemys realisoituisi sitten vaali-iltana kakkosella alkavalla prosentuaalisella tuloksella, sillä kaikkeen muuhun voinemme olla hieman pettyneitä.

Kirjoitan tätä viestiä nyt junassa matkatessani Ouluun, enkä pääse tänä viikonloppuna ollenkaan torihommiin, ellen sitten huomenna pahinta vierotusoiretta  estääkseni mene Oulun torille paikallisten Perussuomalaisten teltalle jakamaan sanomaa. Olenkin miettinyt jo että mitäs sitten vaalien jälkeen? Siinä on toki kiitoskahvitteluja ja Järvenpääpäivää, mutta on tulossa pitkä kesä milloin ei toimintaa paljon ole. Jotainhan meidän tulee siihenkin keksiä, mutta mitä? Mikäli Sinulla on hyviä toteutettamiskelpoisia ideoita miten Järvenpään Perussuomalaiset voisivat näkyä myös vaalien välillä niin laitappa mulle postia tai vaikka tartu luuriin ja killauta soittaen. Me olemme kuitenkin Sinua varten ja kansan puolella eliittiä vastaan.

Ainiin, en ole esittäytynyt vielä tällä foorumilla mutta korjataanpa tilanne nyt. Olen siis Kristian Kallio, 41 vuotias tuoreilla ajatuksilla varustettu isänmaallinen mies. Yhtenä suurimmista motoistani pidän että kaveria ei jätetä milloinkaan, mutta ei varsinkaan hädänhetkellä, sillä silloin ne todelliset ystävät tunnetaan. Siksi tunnenkin suurta mielipahaa vanhusten huonosta kohtelusta maassamme, mielenterveyskuntoutujien unohtamista koteihinsa, syjäytymisestä ja ylipäätään vallalla olevasta minäminä ajattelutavasta heikompien kustannuksella.

Uskon siihen, että meillä on paljon käyttämätöntä potentiaalia käyttämättä, niin yksilöinä kuin puolueena ja paikallisyhdistyksenä. Se potentiaali tulee vaan kaivaa sieltä jostakin esiin. Tarkoitan tällä sitä, että aion puheenjohtajan tehtävässäni antaa kaikkien tehdä omien vahvuuksiensa kautta mutta kuitenkin hieman epämukavuusalueille ajoittain hypäten.

Mikäli mietit liittymistä Perussuomalaisiin, älä enää emmi vaan tartu toimeen. Meillä on tuhansia hienoja aktiiveja Suomessa joihin voit ottaa yhteyttä kyselläksesi toiminnastamme ja tavoitteistamme. Liity puolueeseen ja paikallisyhdistykseen, äläkä enää mieti!! Mikäli olet Järvenpäästä ja homma kiinnostaa, otappa yhteyttä minuun, yhteystiedot löytyy näiltä sivuilta ja laitetaanpa jäsenyysasiat kertaheitolla kuntoon. Muistathan että yksin emme ole mitään, mutta porukalla tämä maa rakennetaan ja siirretään paremmalle uralle.

Mukavaa vaalien alusaikaa ja lämmintä kevättä!!

Toivottelee Kristian

Järvenpään Perussuomalaisten puheenjohtaja

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa