Teemu Ovaska: Vasemmistoliiton paradoksi

K-U 15.3.2026

Vasemmistoliitto esiintyy mielellään heikompien äänitorvena. Puheissa puolustetaan vähävaraisia, vähemmistöjä, asunnottomia ja ympäristöä. Retoriikka on vakuuttavaa ja moraalinen paatos vahvaa. Paperilla kaikki näyttää jalolta. Ongelmia alkaa kuitenkin näkyä, kun siirrytään periaatteista talouden realiteetteihin.

Yhä useampi lupaus nojaa velkarahaan. Julkinen raha ei kuitenkaan ole ehtymätön luonnonvara, vaan velka on aina tulevaisuuteen siirretty lasku. Suomessa varakkaita veronmaksajia, joilta voisi loputtomasti ottaa, on rajallinen määrä. Kun tämä joukko ei riitä rahoittamaan kasvavia menoja, katse kääntyy väistämättä keskituloisiin eli niihin, jotka jo nyt kantavat suuren osan verotaakasta.

Samaan aikaan politiikka kohdistuu hämmentävällä tavalla juuri niihin, joiden varassa hyvinvointivaltio seisoo. Yrittäjät ja työllistäjät nähdään liian usein ensisijaisesti verotuksen kohteina, vaikka juuri yritykset luovat työpaikat ja verotulot. Ilman kannattavaa yritystoimintaa ei ole verotuloja, eikä ilman verotuloja ole myöskään laajaa hyvinvointivaltiota. Tämä peruslogiikka tuntuu usein unohtuvan.

Paradoksi näkyy myös arjen tasolla. Työpaikat keskittyvät alueille, joissa asuminen on kallista, samalla kun liikkumisen kustannuksia nostetaan. Monelle auto ei ole luksusta vaan välttämättömyys. Kun työn vastaanottaminen ei taloudellisesti houkuttele, puheet työnteon kannustamisesta alkavat kuulostaa ontolta.

Retoriikassa korostuu sosiaaliturvan laajentaminen, mutta harvemmin yhtä vahvasti puhutaan työnteon, kouluttautumisen ja yrittämisen kannusteista. Pitkällä aikavälillä hyvinvointi syntyy siitä, että mahdollisimman moni käy töissä ja yritykset menestyvät. Tulonsiirrot ovat seuraus toimivasta taloudesta, eivät sen korvike.

Ilmiö ei rajoitu valtakunnanpolitiikkaan. Keravalla on käyty keskustelua keravalaisten verorahojen mahdollisesta suuntaamisesta Gazan tukemiseen. Ajatus jakaa ymmärrettävästi mielipiteitä. Kuntatalous on tiukka, palveluissa ja investoinneissa riittää tarpeita, mutta silti resursseja halutaan kohdentaa kauas kotikaupungin ulkopuolelle.

Keravalainen kansanedustaja Pia Lohikoski ja vasemmistoliiton paikallinen linja edustavat ajattelua, jossa kansainvälinen solidaarisuus nostetaan näkyväksi osaksi kuntapolitiikkaa. Kysymys ei ole Lähi-idän kriisistä sinänsä, vaan periaatteesta siitä, mikä on kunnan ydintehtävä? Monen veronmaksajan näkökulmasta vastaus on selvä. Kunnan ensisijainen velvollisuus on huolehtia omista asukkaistaan ja peruspalveluistaan.

Hyvät aikomukset eivät poista priorisoinnin tarvetta eivätkä muuta talouden lakeja. Hyvinvointivaltio ei pysy pystyssä velalla ja juhlapuheilla, vaan työllä, yrittäjyydellä ja kestävällä taloudenpidolla. Ilman niitä jalot tavoitteet jäävät helposti ristiriitaisiksi lupauksiksi.

Teemu Ovaska

puheenjohtaja

Järvenpään perussuomalaiset ry